keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Syyskuulumisia 2019


Ensimmäisenä restaurointiurakkana meillä on korjattu kattoa, jossa oli reikiä siellä täällä sekä täysin lahonneet päätyräystäät. Puuttuvia tiiliä on korvattu mahdollisuuksien mukaan uusilla samanlaisilla. Samalla tiilien alla juoksevia tukipuita on korvattu uusilla tarpeen mukaan. Korjauksessa oli suurena apuna kahtena lauantaina henkilönostin. Ensiksi oli pienempi, ja toisena lauantaina tämä isompi, jolla ylsi hyvin harjalle asti. Puuttuvia harjatiiliä ei ollut tarpeeksi juuri nyt, joten yhden piipun juuressa ollut isompi aukko korjattiin väliaikaisesti kattohuovalla. Kohta näkyy tuossa alla. Huopa oli sopivan sävyistä, niin sitä ei kauempaa katsoessa huomaa.


Uudet päätyräystäät tehtiin vanhan mallin mukaan. Ne maalattiin itse sekoitetulla tervamaalilla. Tervamaali tehtiin sekoittamalla 6 osaa hautatervaa, 3 osaa vernissaa, 1 osa puutärpättiä ja 10 osaa Wanha Wiljamista ostettua titaanidioksidia. Alkuperäisohjeessa titaanidioksidin määrä oli määritelty kertomalla, että sitä laitetaan niin paljon, että saadaan sopivan väristä maalia. Samaan pohjaan voi myös sekoittaa tummia sävyjä. Tervamaali kuivuu viileissä syyskeleissä monen viikon ajan. Sillä saimme kuitenkin kerrasta peittävän kerroksen pehmeän valkoista maalia tuoreisiin lautoihin. Alkuperäinen ohje löytyy tältä videolta.
Samasta videosta poimimme myös testaamamme punamultamaalin ohjeen. Punamultamaali oli maaliksi aivan ihanaa: se oli helppo tehdä, levittyi hyvin, peitti harsuuntunen puupinnan kerrasta ja lopputulos oli kaunis ja hyvän oloinen. Se ei esimerkiksi tarttunut sormiin muutaman päivän kuluttua maalauksesta. Punamultamaalitestauksesta löytyy kuvia instagram-tililtä, @villa_jorgens. Olipa mukava, kun sopivat maalit talon maalaukseen löytyivät yhdellä kokeilulla!


Sisätiloissa olemme pikkuhiljaa pakkailleet irtaimistoa lähteviin ja jääviin, sekä poistaneet yhdestä huoneesta muovimaton. Matto testattiin laboratoriossa ennen poistoa eikä siitä löytynyt asbestia. Muovimaton poiston jälkeen huoneen alkuperäinen lattia pääsee taas hengittämään. Seinillä on alakuvassa näkyvä sinisävykuvioitu tapetti sekä yhdessä nurkassa keltainen kakluuni.





Tuvan puolella tapettikerrokset repsottivat yhden oven pielessä, joten avasimme siitä alkuperäispintaa näkyville. Alta paljastui kaunis punertava piilutettu hirsipinta. Tämä seinä on väliseinä, joten voimme jättää ainakin osan hirsipinnasta näkyville niin halutessamme. Jostain perinnetalojen korjausta käsittelevästä kirjasta muistuu mieleeni, että hirsipintaa on luonteva jättää esille vanhaa taloa korjatessa vain, jos se on alunperin ollut joskus esillä, eli hirsien pinta on piilutettu. Piilutus on tuo kuvassa näkyvä leveä pysty"uritus", joka on aikanaan tehty piilukirveellä hirren pinnan -ja tässä tapauksessa tuvan- kaunistukseksi.



Puutarhassa olemme saaneet poimia. Omenoita, omenoita, omenoita. Aiemmin kesällä meheviä, kivettöminä irronneita kirsikoita. Sitten tuli karviaisia ja loputtomasti mustaviinimarjoja (suurin osa jäi pensaisiin). Ja omenoitakin oli raakileiden harvennuksesta huolimatta niin paljon, ettemme verkkaalla talollakäynti tahdillamme ehtineet niistä lopulta edes puolia poimia. Mutta saimme niitä silti kylliksi talteen pehmeän makoisana hillona.


Tämmöistä tällä erää. Tervetuloa blogin pariin Pilvi!

perjantai 19. heinäkuuta 2019

Uusi blogi - Vanha hirsitalo - Dream project


Unelmasta todeksi: oma, vanha hirsitalo!


Olen kuullut, että hirsitalosta haaveilu on nykyään muotia.
Se on oikein hyvä ja ymmärrettävä muoti-ilmiö,
mutta meille vanhan hirsitalon ostaminen oli pitkällisemmän prosessin tulos.

Haaveiluvaiheen oli varmasti hyvä kestää sen mitä se kesti, vuosikausia,
jotta ehdimme nähdä monia muitakin vanhoja taloja,
ja tutustua niiden kautta omiin toiveisiimme tämän suuremman haaveen sisällä.
Jotta opimme tiedostamaan paremmin, mihin vanhassa talossa kannattaa kiinnittää huomiota 
sen ostoa harkitessa, ja mitä juuri me haluamme ja tarvitsemme.
Sekä me, että aika ehti kypsyä juuri oikeaksi.

Hirret on merkattu siirtoa varten 1904

Kävellessäni mieheni kanssa vasta saadut avaimet mukanamme talon pihamaalla, 
tunsin suurta kiitollisuutta ja ihmetystä. 
Niin ihmeelliseltä tuntui, että unelma juuri tästä talosta oli saanut toteutua. 
Että juuri tämä talo, jota olin vuosikaudet ihastellut ohikulkiessani, olikin nyt meidän.

Kiitollisuuden lisäksi tunnemme tästä talosta suurta vastuuta.
Historiaa huokuvan rakennuksen restaurointi ilman aiempaa kokemusta vastaavasta urakasta
on parasta tehdä huolella, harkiten ja ajan kanssa, 
jotta emme turhaan hävitä niitä historiallisia osia,
joita ei oikeasti ole mitään syytäkään hävittää.
Jotta säästämme tästä kaunokaisesta kaiken säästämisen arvoisen,
ja sen, mitä emme voi säästää, kuvaamme ja talletamme tuleville sukupolville.

Flammentaz-ruusuja tuvan viereisessä kamarissa


Kodiksi rakennettu


Tässä se on odottanut meitä tupa tyhjillänsä jo puoli vuosisataa, mihinkään hetkahtamatta.
Komeasti kuivalla mäellä,
jossa tuulen vire tuntuu tulevan suoraan mereltä,
ja jossa pääskyset pitävät pesäänsä.
Tähän se on kodiksi rakennettu, siirtämällä läheiseltä kylältä 1904,
johon se oli alunperin 1850 veistetty.

Niin paljon on tämä talo elämää nähnyt, ja niin paljon se voi vielä elämää nähdä.
Sillä hirsitalon jämäkkä rakenne pysyy, kestää ja muovautuu
asujiensa ajan saatossa muuttuviin tarpeisiin.

Nyt on meidän vuoromme sukupolvien ketjussa hoivata tätä talovanhusta.

Tänne me aloitamme nyt pesän rakentamisen perheellemme:
vanhaan keski-pohjalaiseen hirsitaloon, jolle annoimme nimen Villa Jörgens.

Liiteristä saatiin siivoamalla ja järjestelemällä ihana, tunnelmallinen leikkimökki lapsille

Tervetuloa mukaan!

❤️

We dared to dream about owning a timberhouse.
Now it's time to face the dream come true and work for it!

This blog is about restorating our 170 year old traditional finnish timberhouse,
making its garden more productive (little homestead) and flowerful
to make this our new home, Villa Jörgens.

If you will, please leave a comment!